Pages

5.5.2013

Peräkonttikirppis Tampereella

Ensimmäistä kertaa Tampereen keskustorilla peräkonttikirppiksellä ostelemassa. Ilma oli hieman kurja, kun sataa tihutti ja muutenkin oli aika kolea ilma. Luulen, että moni hieno löytö jäi löytämättä, koska tuossa ilmassa ei jaksanut tonkia kaikkien myyjien aarteita. Lisäksi ihmisiä oli niin paljon liikkeellä, että välillä ahtaus hirvitti. Tein muutaman pikkulöydön, jotka menivät jo astianpesukoneeseen. 

Isoin löytöni oli kuitenkin ihastuttava vanha (ehkä 60-luvulta?) sininen toimiva Singer 10 eurolla. Pahvinen kantolaatikko tuli samaan hintaan. Sen ajattelin maalata mintunvihreäksi tai valkoiseksi ja laittaa muuhun käyttöön kuin Singerin laukuksi. Singerille pitää ensin keksiä joku muu säilytystapa.
Tinkasin tämän hopeoidun ison ruotsalaista alkuperää olevan tarjottimen 7 euroon. 
Vaatii hieman kiillotusta, niin on hieno.


3.5.2013

Milavida ja Rymsteeraus Pop-up

Viime viikonloppuna kävimme kahdessa ihanassa tapahtumassa täällä Tampereella eli Näsinlinnassa olevassa Milavidassa ja Tallipihan Rymsteeraus Pop-upissa. Tallipihalta löytyi tämä ihastuttava pieni kauppa, joka oli täynnä käsintehtyjä poneja, viirejä, sydämiä, lintuja, merihevosia jne. 
Itse intouduin ostamaan parit viirinauhat, yhden merihevosen ja yhden ponin. Aivan ihastuttavat!
Milavida oli kiva uusi tuttavuus. 
Sisällä oli hieman ahdasta ovien avauduttua lauantaina,
mutta minä teinkin omat löytöni ulkokojuista 
jo ennen Milavidan varsinaista aukeamista
(omat löytöni eivät kyllä näy näissä kuvissa).
Kaikenlaista ihanaa, vanhaa, valkoista, kulunutta ja aikansa nähnyttä olisi ollut ostettavissa.
Sisältä löytyi vain turkoosi lasipullo ja metallinen K-kirjain sabluuna. 

2.5.2013

Vauvavappu

Ensimmäinen vappu vauvan kanssa. Aika rauhallista oli meininki. Kävimme siskon luona aattona, jonne kokoontuikin sitten paljon lapsia - 12 taisi olla kaiken kaikkiaan + aikuiset päälle. Hauska tunnelma ja hyvät tarjottavat!

Vappupäivänä sitten söimme tippaleipää ja joimme lasit kuohuvaa, kävimme Tampereen vapputorilla ja lähdimme pois ennen teekkarien kastajaisia, koska tuuli niin kovasti ja vauva ei jaksanut olla enää hereillä. Ilta menikin sitten siivotessa varastoa. 

Kiva ja rauhallinen ensimmäinen vauvavappumme!

28.4.2013

Viikonlopulta

Viikonloppu meni taas nopeasti. Pikapäivityksenä, että kävimme mm. Milavidassa, josta nämä ihanat löydöt. Turkoosi lasipullo oli vain 2 euroa ja ihanan hempeät kipot jotain 4 euron luokkaa kappale. 
Lisää löytöjen esittelyä luvassa myöhemmin.

26.4.2013

Kevätvauva

Ihanaa, kun saa pukea vauvalle jo hieman kevyemmin päälle. 
Olemme siirtyneet nyt fleecepuvun sijaan käyttämään tällaista kauniin vanhan roosan väristä pukua,
joka puetaan makuupussin sisälle, kun vauva laitetaan ulos nukkumaan.
Siihen sopivat hyvin pienet harmaat lapaset sekä cashmir-villainen tähtipipo.

25.4.2013

Liikaa tyynyjä?

Meidän olohuoneen sohvalle on kerääntynyt aika iso läjä tyynyjä. 
Onkohan niitä jo vähän liikaa tuolla pienellä sohvalla? :-)

On niin ihanaa, kun aurinko paistaa ja kevään tuntee jo ilmassa...ja blogeissakin.
Moni haaveilee jo kesästä, mökistä, laiturista, merestä ja auringon paisteesta.
Niitä kyllä täälläkin odotellaan. 
Eilen siivosin hieman olohuonetta eli lähinnä laitoin vauvan (vai oliko ne minun?) tavaroita paikoilleen. Tuli sellainen olo, että kesä on ihan kohta täällä. :-)

23.4.2013

Viikonlopputapahtumia Tampereella

Viime viikonloppuna Tampereen Pakkahuoneella järjestettiin Designtori. Kävin ensimmäistä kertaa siellä ja ylipäätänsä Pakkahuoneella.

Tapahtuma oli kiva ja ostettavaa olisi löytynyt kyllä, jos olisi ollut shoppailutuulella. Tällä kertaa tyydyin ostamaan vaan muutamat kivat postikortit. Mies osti vauvalle vaunuihin ihanan Keijukorun keijukais-heijastimen.
Ensi viikonloppuna onkin sitten KAKSI mielenkiintoista tapahtumaa tiedossa. Itse aion käydä niissä molemmissa.

Ensiksikin odotan todella innolla Milavidan antiikki- ja sisustustapahtumaa (pääsymaksu 5 euroa) Näsilinnassa. Vaikuttaisi, että paikalle on tulossa iso joukko todella kiinnostavia myyjiä/kauppoja. Samanaikaisesti on Näsilinnan vieressä Tallipihalla rymsteeraus POP-UP, joka on ihan uusi tapahtuma. Sielläkin pitää piipahtaa, koska Tallipiha on vaan niin ihana!

Lisää tietoa näistä tapahtumista löytyy Facebookista: Rymsteeraus ja Milavida.

EDIT: Yksi tapahtuma unohtui vielä joukosta. Nimittäin Tampereen Jäähallissa on kirpputori koko viikonlopun. Tämä on ensimmäinen kerta, kun se järjestetään, joten pitää yrittää sielläkin käydä.