Pages

21.7.2013

4 vinkkiä pionien hoitoon maljakossa

Kukat on niiin ihania, mutta niiden hoito niiin kamalaa...tai siis se, ettei niiden hoitamisesta ole yleensä itselläni hajuakaan. Pionit ovat ihan lempparikukkiani niin kuin aika monen muunkin tuntemani ihmisen. Ajattelin selvittää, että miten niitä leikkokukka pioneja oikein pitäisi käsitellä, jotta ne säilyisivät maljakossa mahdollisimman pitkään.
Ostin puntin pioneja kaupungilta. Kotona pionit olivat jonkin aikaa pöydällä paketissa ja jo tuona aikana suurin osa pioneista oli avautunut täysin. Huh heijaa, tässä sitä taas ollaan. Ajattelin, että kohta koko kimppu on auki, jos en nyt tee jotain kikkoja. Lähdin sitten etsimään neuvoa Googlesta. :-)

Tässä lyhykäisyydessään 4 vinkkiä pionien hoitoon maljakossa:

1. Kun nuppu on avautumassa, leikkaa muutama sentti varresta.
2. Laita kukat välittömästi mielellään lämpimään/haaleaan veteen, jossa on kukkaravinnetta (saa kukkakaupasta tai netistä löytyy myös ohjeita ravinteen tekoo kotona).
3. Katkaise kuihtuneet kukat pois ylimpien lehtien tasolta.
4. Mitä lämpimämpi ilma on, sitä nopeammin pionin nuput aukeavat. Sillä missä lämpötilassa kukkia siis pidät, on suuri vaikutus niiden kestoon.

Ekstravinkki vielä bonuksena:
Jos haluat pitää pionit nupussa pitkään esimerkiksi tulevaa juhlaa varten, niin laita nupullaan olevat pionit kuivaan, ilmatiiviiseen (kääri kosteaan sanomalehteen) ja pidä ne jääkaapissa vihanneslokerossa tai kylmiössä. Näin niiden pitäisi säilyä ainakin viikon verran.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kullanarvoisista vinkeistä! Tykkään valtavasti pioneista.

    VastaaPoista
  2. Kiva, jos on apua. Mä olen niin tumpelo kukkien kanssa, että tarvitsen itse kaikki maailman neuvot, jotta saan ne pysymään edes jonkin aikaa hyvinä. :-)

    VastaaPoista