Pages

1.10.2013

Sähköjohdon päällystäminen ketjusilmukoilla - virkkausta Virkkurin malliin

Päätin kokeilla sähköjohdon päällystämistä virkkaamalla. Sehän oli siis tosi helppoa, mutta valitsin hieman väärän langan. Tiesin kyllä jo aloittaessani, että perusvillainen sukkalanka ei ehkä ole se kaikkien paras mahdollinen lanka. :-)

Ohje löytyi Molla Millsin Virkkuri-kirjasta, jossa on tosi paljon kivoja ohjeita. Koska olen itse viimeksi harrastanut virkkausta sitten koulussa (lukuun ottamatta matonkuteista tekemääni pientä mattoa kuukausi sitten), on Virkkurin ohjeet hieman vaikeaselkoisia. Tuntuu, että kaikki on selitetty liian perinpohjaisesti ja siksi osa ohjeista tuntuu liian monimutkaisilta, vaikkeivat ne sitä välttämättä olekaan. Mutta siis ihana kirja se on kuitenkin!

Sähköjohdon päällystäminen on todella nopeaa hommaa ja ainoa silmukka, mitä käytetään on ketjusilmukka ja lanka vain kiepsautetaan tuon johdon ympäri. Helppoa, vai mitä?!

Tosiaan tuo Kartellin Bourgie sai nyt harmaan villan johtoonsa vähäksi aikaa pölyä keräämään. Tulipahan kokeiltua. Seuraavaksi voisi "päällystää" jotain muuta...Tällä samalla tekniikalla voisi tehdä sellaisen hienon lampunvarjostimen, kunhan vain ensin löytäisi sellaisen ison rangan jostain kirppikseltä edullisesti.

5 kommenttia:

  1. Kaunis tuli johdosta. Ja se iso lampunvarjostin olisi varmasti hieno myös. Itsekin virkkuroin juuri samantyyppisen johtojutskan samaisen kirjan inspaamana:

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/09/virkattu-johto-ja-valoa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitääkin tulla katsomaan sinun johtojutskaa. :-)

      Poista
  2. Hieno tuli! Ihanan talvinen fiilis tulee tuosta langasta.

    Mä oon myös päällystänyt sekä johtoa, että lampunrankoja. Kivaa hommaa. Kirppareilta löytyy niitä ihan mukavasti, mutta se kankaiden irti kiskominen on hermoja raastavaa. Liimat pitää hinkata pois hiekkapaperilla... Mun kärsivällisyys ainakin on ollut koetuksella :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :-) Joo, aikas talviselta/syksyiseltä se johto nyt näyttää. Mä en ole vielä bongannut tarpeeksi isoa lampunrankaa, joten etsintä on edelleen käynnissä.

    VastaaPoista
  4. Valtavan hyvä ja helppo idea! :) Uus blogituttavuus mulle sun blogi, ja jään ihan varmaan seurailemaan! :)

    VastaaPoista